Ilves Wiki
Advertisement

Nevski ekspress on Moskovan ja Pietarin kaupunkien välillä kulkeva matkustajapikajunavuoro № 165 (Pietarista Moskovaan) ja № 166 (Moskovasta Pietariin). Kaikkiaan kaupunkien välillä kulkee yhteensä 46 junaa. [1]

Reitillä ajavien Ts200-. Avrora- ja Sapsan- vetuneiden vetämät vaunut, ovat Tverin vaunutehtaan valmistamia. [2] . Reitillä kulkevassa ER-200:ssa päävaunua lukuunottamatta kaikki vaunut ovat moottoroituja. Moottoroituja vaunuja ei valmisteta Tverissä.

Onnettomuudet[]

2009[]

27. marraskuuta 2009 kello 21:34 Moskovan aikaan rataosuudella Alesinka (Алешинка) – Uglovka (Угловка) Moskovasta 19:00 lähteneen ja Pietariin saapuvaksi aikataulun mukaan 23:30 saapuvaksi ilmoitetun junan neljä viimeistä vaunua suistuivat raiteiltaan radan 285 km:n ja 286 km:n välisellä alueella. [3] Kaksi vaunua vaurioitui pahasta ja menivät katoilleen. Junassa oli 633 matkustajaa ja 20 rautateiden henkilökuntaan kuuluvaa. Aluksi saatujen tietojen mukaan annettujen tietojen mukaan onnettomuudessa kuoli kymmenen ja loukkaantui vähintään 130 ihmistä. Lauantaina 28. marraskuuta 2009 noin kello 1 saatujen tietojen mukaan kuolleita matkustajia oli löytynyt yhdeksän. [4] Junassa oli yhteensä 14 vaunua. [5] Kello 01:20 uutistoimisto Fontanka vahvisti, että menehtyneiden määräksi olisi vahvistettu 23. [6]

Venäjän federaation hätätilaministeriö lähetti alueelle loukkaantuneiden Moskovaan evakuointia varten Il-76 -lentokoneen ja myöhemmin kolme helikopteria: kaksi Ka-18:a ja Mi-8. [7]

Myöhemmin 28. marraskuuta 2009 02:52 pietarilainen verkkosivuilla toimiva uutistoimisto Fontanka ilmoitti, että 02:45 saatujen tietojen mukaan ruumiita olisi löytynyt 25 ja että 54 ihmistä olisi sairaalahoidossa. [8]

Pietarin kaupunginjohtaja, kuvernööri Valentina Matvijenko määräsi perustettavaksi operatiivisen esikunnan Pietarin kaupungin Moskovan rautatieasemalle. Esikunta toimii apulaiskaupunginjohtaja, varakuvernööri Viktor Tihonovin alaisuudessa. Sieltä voi saada kaikkea mahdollista tietoa onnettomuuteen liittyen. Asemalle on järjestetty ensiavuksi sairaanhoito-osasto psykologista ja lääkinnälllistä hoitoa varten. Asemalla on satoja omaisia. [9] Kolme sairaalaa velvoitettiin varaamaan lisäpaikkoja mahdollisia junaonnettomuudessa kärsineitä varten: Marian sairaala, Ensiavun tieteellis-teknisen instituutin sairaala ja rautatiesairaala. Moskovan aikaan ei kuitenkaan tarvetta ole ollut. [10]

2007[]

Nevski eskpressille tapahtui onnettomuus 13. elokuuta 2007 21:38 rataosuudella Burga (Бурга) - Malaja Vitshera (Малая Вишера) radalta suistumisen johdosta. Kuusikymmentä ihmistä, joista kolmekymmentä tarvitsi sairaalahoitoa, loukkaantui. Kiskoilla oli tapahtunut rähäjys, joka määriteltiin terroriteoksi. Tämän johdosta otettiin kiinni seitsemän henkilöä, mm. Amirhan Hidrijev (Амирхан Хидриевы), Maksharip Hidrijev (Макшарип Хидриевы) ja Salanbek Dzaihkiev (Саланбек Дзахкиев). 25. marraskuuta 2009 ilmoitettiin, että Maksharip Hidvijev tunnusti oikeusprosessissa Novgorodin alueoikeudessa vieneensä räjähteen Malovisherskin piiriin (Маловишерский район). Aikaisemmin Maksharip Hidvijev ja Salanbek Dzaihkiev kiistivät syyllisyyden ja totesivat, että heitä oli kidutettu kuulusteluissa. [11]

  1. «В настоящее время в пути находятся 46 поездов. Время задержки в среднем около 8 часов. Поезда следуют окружным маршрутом. В пути пассажиры поездов будут обеспечены питанием и водой» (2) http://www.gazeta.ru 20091128 04:16 EET, (1) пресс-служба РЖД
  2. http://ru.wikipedia.org/wiki/%D0%9D%D0%B5%D0%B2%D1%81%D0%BA%D0%B8%D0%B9_%D0%AD%D0%BA%D1%81%D0%BF%D1%80%D0%B5%D1%81%D1%81
  3. http://www.topnews.ru/news_id_32454.html
  4. http://www.gazeta.ru
  5. http://www.fontanka.ru/2009/11/28/012/
  6. http://www.fontanka.ru/2009/11/28/005/
  7. http://www.vesti.ru/videos?vid=250885
  8. http://www.fontanka.ru/2009/11/28/012/
  9. http://www.fontanka.ru/2009/11/28/007/
  10. http://www.fontanka.ru/2009/11/28/006/
  11. http://www.topnews.ru/news_id_32454.html
Advertisement